Uudiskohteet

Uudiskohteet kiinnostavat ihmisiä erityisesti sen vuoksi, että ne ovat täysin uusia. Uudiskohteessa voi siis elää rauhassa kymmeniä vuosia ilman pelkoa kalliista remonteista. Jos uudiskohteen ostaminen kiinnostaa, on syytä perehtyä muutamiin seikkoihin. Ostajan tulee maksaa varausmaksu jo ennen kuin asuntoa on päässyt edes katsomaan. Loppusumma maksetaan vasta asunnon valmistuttua. Varausmaksua ei kuitenkaan tule maksaa eikä kauppoja tehdä, mikäli ei ole täysin varma, että asunto on juuri omiin tarpeisiin sopiva. Lainasumman lisäksi maksettavaksi tulee myös yhtiölaina. Ostajan tulee selvittää, kuinka paljon yhtiölaina on. Yhtiölainan voi maksaa kerralla pois tai sitä voi maksaa vastikkeen yhteydessä. Tämä jää jokaisen ostajan päätettäväksi. Uudiskohteita voi ostaa monelta eri kiinteistönvälittäjältä ja niihin voi tutustua netissä, kuten esimerkiksi https://blok.ai/-sivustolla.

Uudiskohteiden rakentamisen aloittaminen

Uudiskohdetta markkinoidaan ennakkoon, jotta kohteelle saadaan tarpeeksi ostajia. Kohteen rakentamista ei aloiteta ennen kuin kohteelle on saatu riittävä määrä ostotarjouksia. Kun tarjouksia on saavutettu tarpeeksi, aloitetaan rakentaminen perustuksista. Mitä helpompi maaperä on, sitä nopeammin perustukset saadaan pystyyn. Suuret työkoneet työskentelevät rakennuksilla päivästä toiseen siten, että hiljalleen rakennukset alkavat nousemaan paikoilleen. Ulkopuolelta kohteet näyttävät aina samoilta, mutta sisäpintoihin ja kalusteisiin on mahdollista vaikuttaa itse. Tämä on niin sanottu ennakkovaraajan etu. Rakennuttaja antaa mahdollisuuden päättää niin lattian materiaalin, keittiökalusteet, kuin vaikkapa seinien kaakelit. Uudiskohteissa on siis mahdollista vaikuttaa moneen asiaan, kunhan kohteesta tekee tarjouksen varhaisessa vaiheessa.

RS-järjestelmä uudiskohteiden käytössä

Uudiskohteille myönnetään yhtiölaina rakentamista varten, sillä rakentaminen maksaa paljon. Suuret työkoneet eivät kulje edullisesti, joten uudiskohteen rakentaminen on suuri taloudellinen ponnistus. Tätä järjestelmää varten tarvitaan niin sanottu RS-järjestelmä, jota ei ole käytössä muiden kohteiden kanssa. Pankki toimii lainan takaajana niin kauan, kunnes rakennuksen asunnot on luovutettu omistajille. RS-järjestelmä tuo turvallisuutta niin rakentajalle kuin ostajillekin. Jos jokin menee pieleen, ostajat eivät joudu vastaamaan virheistä taloudellisesti.

Uudiskohteen ostaminen on turvallista monessakin mielessä. Jos kohde ei syystä tai toisesta valmistu, ostaja saa rahansa takaisin. Uudiskohteiden kohdalla on syytä painottaa myös huoletonta asumista, sillä kyseessä on todellakin täysin uusi rakennus, jossa voi asua remonttivapaasti vuosikymmeniä.

chronology