Suomi oli maatalousyhteiskunta hyvin pitkään. Vaikka siirtyminen maatalousyhteiskunnasta kohti teollistunutta yhteiskuntaa alkoi Englannissa niin sanottuna teollisena vallankumouksena jo 1700-luvulla, Suomen se saavutti varsinaisesti vasta toisen maailmansodan jälkeen.
Suomen itsenäisyyden alkuaikoina monet suomalaiset saivat elantonsa niin sanotuista sekatöistä. He kulkivat paikkakunnalta toiselle ja ottivat vastaan sitä työtä, mitä oli tarjolla, yleensä, metsä-, uitto- sekä rakennustöitä. Maaseudulla tehtiin niin paljon kuin mahdollista kaikki itse. Asuintalot ja navetat rakennettiin talkoilla, maidon-, viljan- ja puutavarankuljetukset hoidettiin itse hevosvetoisesti, vilja jauhettiin ja voi kirnuttiin omalla tilalla. Myös synnytykset ja sairastuneet hoidettiin kotona, joskus saatettiin palkata renki, piika tai lastenhoitaja. Talvi- ja jatkosodan aikaan jopa kengät valmistettiin itse, kun nykyaikana ne voi ostaa netistä, esimerkiksi osoitteesta Footway.fi.
Toisen maailmansodan jälkeen Suomi alkoi muuntua teollisuus- ja palveluyhteiskunnaksi, mikä kävikin sitten aika nopeasti. Vain viidessäkymmenessä vuodessa kaupan osuus viisinkertaistui, kun taas teollisuuden kolminkertaistui. Myös laajamittainen terveydenhuolto, sosiaalitoimi sekä nuorten kouluttaminen kehittyivät voimakkaasti. Maatalous koneistui, mikä johti väestön siirtymiseen maalta kaupunkeihin, maanviljelijät ja metsämiehet siirtyivät teollisuus- ja toimistotöihin. Tänä päivänä Suomen väestöstä vain muutama prosentti toimii maatalouden parissa. Suomalainen maatalous rahoitetaan pitkälti
Metsä ammattina
Metsätyöntekijän ammatti on kehittynyt vuosisatojen saatossa. Ennen Suomen kaupungistumista 1950-luvulla puhuttiin yleisesti metsätyömiehistä tai jätkistä, sana metsuri syntyi 1950-luvulla. Nykyisin hakkuutyöt tehdään suurelta osin metsäkoneilla, joiden kuljettajia kutsutaan konemetsureiksi, vaikkakin virallinen nimi on metsäkoneenkuljettaja.
Perinteisiä, moottori- tai raivaussahan kanssa työskenteleviä, metsureita kuitenkin tarvitaan tänä päivänä. He kaatavat puita ja raivaavat vesakoita, hoitavat taimikoita ja istuttavat puita. Myös apukoneiden käyttö, kaadettavien puiden leimaus sekä heidän käyttämiensä työkalujen huolto ja korjaaminen metsässä kuuluu toimenkuvaan. Ympäri vuoden ei töitä yleensä riitä, kevät ja syksy ovat pääasiassa työteliäintä aikaa. Silloin metsurit paiskivatkin töitä urakalla ja moni tekee talvisin muita töitä.
Arboristi eli puunhoitaja (englanniksi tree surgeon) on nykyaikainen muunnos metsurin ammatista. Puunhoitaja tekee metsän sijaan puidenhoito- ja kaatotöitä lähinnä urbaanissa ympäristössä. Koska varsinkin vanhat puut voivat tuottaa vaaratilanteita ihmisille esimerkiksi isojen lahojen oksien murtuessa, on puunhoitajan tehtävä suunnitella ja suorittaa erilaisia hoitotoimenpiteitä kaikenikäisille puille. Puunhoitajan voikin nähdä kiipeämässä puuhun valjaiden ja köysien avulla, karsimassa ja tukemassa oksia sekä hoitamassa esimerkiksi sieni-infektioita. He ovat pitkälle erikoistuneita ammattilaisia, joiden työnä on hallita puun koko elinkaari, taimesta vanhukseen. Heidän työhönsä kuuluu myös erilainen suunnittelu, konsultointi, raporttien kirjoittaminen sekä joskus todistuksen antaminen oikeudessa.