Ilmastonmuutoksen vaikutukset kotimaiseen metsätalouteen ovat valtava uhka. Alati lämpenevä ilmasto vaikuttaa Suomen luontoon ja sen eläimiin muuttaen luonnon kiertokulkua. Vaikka luonto pystyy sopeutumaan suhteellisen hyvin lähes mihin tahansa vallitsevaan ilmastoon, ilmastonmuutos etenee tällä hetkellä niin nopeasti, ettei luonnolla ole aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen.
Ilmastonmuutoksen ohella puhutaan paljon lentomatkustamisesta. Lentomatkustamisella on valtavat hiilidioksidipäästöt ja tänä päivänä ihmisten matkustaessa enemmän lentäen kuin koskaan aikaisemmin, on sanomattakin selvää, että lentomatkustamisella on omat seurauksensa myös kotimaiseen metsätalouteen. Ja siksi kysymys kuuluukin, uskaltaako tässä enää lentää yhtään mihinkään?
Lentämisen hiilidioksidipäästöt vaihtelevat
Vaikka lentämistä on demonisoitu vuosien ajan syypäänä ilmastonmuutokseen, totuus on se, että lentomatkustamisen päästöt riippuvat paljon monista eri tekijöistä. Oletko koskaan miettinyt, miksi lentokoneiden painorajoitukset ovat niin tiukkoja? Mitä vähemmän koneessa on painoa, sitä vähemmän päästöjä syntyy, koska polttoainetta kuluu vähemmän. Vähillä matkatavaroilla matkustaminen onkin itse asiassa ekoteko ja siksi ultrakevyt lentolaukku kannattaa hankkia mukaan jo seuraavalle lennolle. Pieni, ultrakevyt lentolaukku kulkee myös kätevästi mukana matkustamoon, sillä laukkua ei tarvitse kirjata ruumaan meneviin matkatavaroihin.
Pysyäkseen ilmassa lentokoneet joutuvat kuluttamaan valtavia määriä polttoainetta, mikä puolestaan lisää hiilidioksidipäästöjä. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että päästöt riippuvat pitkälti koneen mallista, kohteesta ja lennettävästä reitistä. Esimerkiksi pienellä potkurikoneella lentäminen Suomesta Ruotsiin tuottaa vain hieman enemmän päästöjä kuin saman reitin laivamatka Suomesta Ruotsiin.
Lisäksi on hyvä pitää mielessä, että monissa maissa myös ekologisena pidetyt sähköjunat ja -bussit hyödyntävät hiilivoimaa, joka ei ole luonnon ja metsien kannalta kannattava energianlähde. Yksityisautoilu puolestaan on monissa maissa yksi suurimmista päästöjen syistä, joten omaa hiilijalanjälkeä voi kompensoida esimerkiksi vähentämällä yksityisautoilua merkittävästi varsinkin silloin, jos tietää, että tulevaisuudessa siintää lentomatka.
Lisäksi, jos autolla kulkeminen on välttämätöntä, tällöin kannattaa ehdottomasti suosia kimppakyytejä ja napata työmatkan varrelta myös muutama työkaveri mukaan. Koska metsätalous on yksi kotimaan tärkeimmistä tulonlähteistä, kaikkien on syytä alkaa kantamaan huolta tulevaisuudesta niin pienemmillä kuin suuremmilla ekoteoilla!